Harkitsetko asuntosi myyntiä?

Pyydä maksuton ostotarjous asunnostasi

Sovelluksen käyttäjän tarvitsee vain syöttää tiedot lomakkeeseen, eikä esitiedustelu sido häntä mihinkään. ”Emme halua tyrkyttää väkisin ajatusta kodin myymisestä, vaan jättää asiakkaalle tilaa omaan harkintaan”, toteaa Tero Tiainen Kodit.io:lta. ”Lähestymme asuntokauppaa tavallisen ihmisen näkökulmasta – jokainen voi rauhassa ja sitoumuksetta pohtia asunnonvaihtoa, ja jos kiinnostus kasvaa, olemme heti apuna”, hän jatkaa.

Kodit.io onkin onnistunut laskemaan kynnystä asunnon hinta-arvion teettämiseen: tekoälyteknologian avulla on tehty jo yli miljardin euron edestä arvioita. Palvelu on otettu myös Tampereella avosylin vastaan.

”Naputtelin tiedot lomakkeeseen ja sain arvion. Olen miettinyt myyntiä jo tovin, mutta lykännyt sitä tähän asti vaivalloisuuden takia”, kertoo tamperelainen Juhani Korhonen. “Olen nähnyt ja kuullut riittävästi hermoja raastavista asunnonmyyntiprojekteista, joten ajattelin, että hoidan asian sitten, kun on ylimääräistä aikaa. Sitä taas ei ole viime aikoina ollut tarjolla”, hän hymähtää.

Mikäli kauppoihin päädytään, voi vanhaan kotiin myös jäädä halutessaan vuokralaiseksi kunnes uusi koti löytyy. Tämä taklaa pelätyn kahden asunnon loukun.

”Palveluamme käyttämällä asiakas välttää myös monta muuta asunnon myynnissä uuvuttavaksi koettua yksityiskohtaa. Kotia ei tarvitse lavastaa pikaremonteilla myyntikuntoon, eikä omia aikatauluja tarvitse järjestää näyttöjen mukaan. Eikä ole myöskään tarvetta kestää viikkojen tai kuukausien epävarmuutta asunnon myymisen suhteen”, Tiainen toteaa.