Linda Kinnunen

Sales Representative · Helsinki, Vantaa, Espoo

“Lupsakka oululainen, rennon letkeä huuliveikko”. Näin kuvailevat työkaverit Lindaa, jolta löytyy taitoa ja energiaa vaikka ja mihin.

Ennen kiinteistönvälitysalalle tuloa Linda on työskennellyt hammashoitajana, minkä johdosta asiakaspalvelu ja kiperät tilanteet ovat tuttuja. Talvisin Lindalla on tapana reissata ympäri maailmaa – ihmisten kohtaaminen eri taustoista ja kulttuureista onkin siis Lindalle mieluisaa puuhaa, joista tämä sosiaalinen myynnin ammattilainen saa energiaa.

Vuonna 2016 Helsinkiin muuttanut Linda on ehtinyt asua jo Jätkäsaaressa, Lauttasaaressa, Pasilassa, Vallilassa ja Koskelassa. Siten aluetuntemustakin on karttunut rutkasti. Lisäksi Linda kertoo olleensa aina kiinnostunut asumiseen ja asuntoihin liittyvistä asioista, ja on seurannut esimerkiksi asuntojen hintoja ja niiden kehitystä.

Ulospäinsuuntautunut Linda on erittäin helposti lähestyttävä ja aina hyvin tavoitettavissa. Hän on myös luotettava ja osaa asettua toisen ihmisen asemaan, joka on arvostettava piirre välitysalalla. Vapaa-ajallaan aktiivinen Linda ulkoilee lastensa kanssa, käy joogassa ja jumpissa sekä hoitaa uutta perheenjäsentä Rolex aka Rolle pupua. Lisäksi Lindalta löytyy esteettistä silmää, ja hän pitääkin sisustuksesta ja muodista. Ulkomaiden reissuista käteen jäivät myös loistavat surffitaidot, jotka luonnistuvat vieläkin muun muassa Pasilan Surfhousessa.

Lenguaje: Finnish, EnglishLinkedIn iconInstagram icon